25.2.2012

Kennelin alkuperäinen blogi toimii taas!

Google armahti ja palautti kennelimme tilin! Kuulumisia voi siis taas tästälähin lukea vanhasta tutusta osoitteesta tinwelindon.blogspot.com. Tänne laitetut päivitykset on siirretty varsinaiseen blogiimme. Myös sähköpostiosoitteemme kennel.tinwelindon (a) gmail.com on taas toiminnassa.

24.2.2012

Pennut yhden viikon!

Niin se aika sitten lähti kulumaan vauhdilla! Pennut ovat tänään jo viikon ja yhden päivän ikäisiä. Eilen oli tarkoitus "synttäripäivän" kunniaksi ottaa palleroista kuvat, mutta suunnitelma kaatui kaksijalkaisten unisuuteen. Asia korjattiin tänään, tässä siis kuvat viikon ja päivän ikäisisitä pennuista:


Tyttö: 506 g (+ 305 g)




1.poika: 505 g (+ 273 g)




 2. poika: 528 g (+ 313 g)




3. poika: 356 g (+ 216 g)




Kuten näkyy pennut ovat kasvaneet hurjasti, kaikki ovat reilusti jo tuplanneet painonsa. Pikkuiset kehittyvät muutenkin jatkuvasti lisää. Esimerkiksi ensimmäiset selvät haukahdukset ja murinat ollaan kuultu jo muutama päivä sitten.

Tässä vielä kuva koko pesueesta <3


19.2.2012

Ensimmäiset potretit

Pennuista ei kaikessa synnytystohinassa tullut otettua vastasyntynyt-potretteja, niin kuvattiin pennut ensimmäisen kerran vihdoin nyt. Tässä siis esittelyssä koko pieni katraamme syntymäjärjestyksessä, kuvien ottohetkellä ikää kaksi ja puoli vuorokautta.


Ensimmäinen pentu:
Sininen narttu. Rinnassa epäsäännöllinen valkea kuvio. Kolme vasemman etutassun varpaista ja kolmen oikean etutassun varpaiden kärjistä valkoisia. Oikeassa takatassussa yksi valkoinen varvas. Sievät suipot haltiakorvat. Reipas liikkumaan.





Toinen pentu:
Sininen uros. Rinnassa pitkä ja kapea valkoinen merkki. Luppakorvat. Kova huutamaan jos ei saa ruokaa. Tällä hetkellä pennuista isokokoisin.





Kolmas pentu:
Sininen uros. Rinnassa kolmion mallinen valkoinen alue. Oikeassa etutassussa kolmen varpaan kärjet valkoiset. Syö paljon ja ottaa elämän rennosti.





Neljäs pentu:
Sininen uros. Rinnassa kolmion muotoinen valkea alue, jonka yläpuolella pieni valkoinen piste. Oikeassa etutassussa ja vasemmassa takatassussa kahden keskimmäisen varpaan kärjet valkoiset. Päälaella pieni karvaton laikku. Kakista pienin ja kaposin. Tarmokas syömään ja tykkää seikkailla ympäri pentulaatikkoa.





Tirriäiset kasvavat reipasta tahtia, grammoja tullut kullekin pennulle keskimäärin neljäkymmentä per vuorokausi, paitsi viimeisenä syntyneelle pikkuiselle, joka kasvattelee itseään noin kahdenkymmenen gramman vuorokausivauhdilla. Ensimmäiset hännänheilutuksetkin on jo nähty, maitobaarille telakoituessa saattaa häntä alkaa vipattaa yhdellä jos toisellakin pennulla.

18.2.2012

5-1=4

Pennut ovat nyt noin kaksi vuorokautta vanhoja. Kaikki ipanat ovat lähteneet kerämään painoa ihan mallikkaasti, eli hyvissä voimissa tällä ollaan. Ronja on vielä aika väsynyt, koska ei ole oikein malttanut nukkua, kun on pitänyt pennuista niin kovin huolta. Ei sen puoleen että me ihmisolennotkaan oltaisiin kauheasti maltettu silmiämme ummistaa ;)




Synnytys alkoi torstaina aika yhtäkkisesti. Ronja oli ollut koko aamun ihan rauhallinen ja me aloimme paistaa vohveleita aamupalaksi, että aika kuluisi mukavammin. Ronja oli "pentuhuoneessa" ja me puuhastelimme keittiössä. Äkkiä Annalle tuli mutu, että pitää käydä katsomassa mitä Ronja tekee, ja kas, sikiövedet olivat juuri vuotaneet pitkin sänkyä. Siitä emon siirto pentulaatikon puolelle ja synnytystä valvomaan. Ensimmäinen ipana, sievä pieni tyttö, syntyi yhdeltä. Seuraavan puolentoista tunnin aikana putkahti pentulaatikkoon tytön seuraksi kolme veljeä. Kaksi ensimmäistä poikaa olivat oikein isokokoisia, painoivat reippaasti yli 200 grammaa kumpainenkin. Rötkäleiden perään sutjakasti maailmaan pulahtanut kolmas poikapentu oli isoveljiään melkein sata grammaa pienempi, painoa alle 150 grammaa. Reippaasti pikku rääpäle lähti nisää etsimään ja pienellä koollaan sekä pontevalla otteellaan sulatti kyllä samoin tein kaikkien sivusta seuranneiden sydämet.


Ensimmäinen uunista ulos!

Ronja neljän lapsosensa kanssa

Tilanne rauhoittui ja Ronja keskittyi lapsiensa hoivaamiseen. Tutkimme pentuja vähän lisää, ja ensimmäisenä huomattiin, että viimeisimpänä syntyneen poikapennun päälaella on pieni punainen läntti. Laikun kohdalla ei kasvanut lainkaan karvaa, eikä siinä juuri ihoakaan ollut, pienenpienet verisuonet vain kuulsivat ohuen pintakalvon alta. Kallo kuitenkin onneksi tuntui normaalilta. Mikä lienee pienenpieni sulkeutumishäriö se on. Läntti päälaella pentu kohdusta ulos putkahti, niin ei se mitään ulkopuolelta tullut vauro voinut olla.


Pieni reikä siinä ihossa on...

...mutta ei se näytä juuri menoa haittaavan.

Lisäksi huomasimme että tyttöpennulla on pieni mutka hännässä, ihan viimeisimpien nikamien kohdalla.


Melkein joka suunnasta häntä näyttää olevan täydellinen...

...mutta oikean kuvakulman löytyessä
hännässä näkyy selvästi pieni mutka :(

Neljät sydänäänethän olimme masusta kuulleet ja Ronjan olemuskin aluksi vaikutti siltä, että siinä ne pennut taisivat olla. Mutta Ronja alkoikin taas silloin tällöin ponnistella ja heräsi epäily, että jos sieltä olisi sittenkin vielä joku tulematta. Pitkään tunnusteltiin ja moneen kertaan stetoskoopilla kuunneltiin, kunnes lopulta käsiin tuntui juuri pennun kokoinen pötkäle vatsapeitteiden läpi ja kovan etsimisen jälkeen kuului pienet sydänäänetkin. Ronja ponnisteli vielä hetken, mutta mitään ei tuntunut tapahtuvan ja emo näytti väsähtäneeltä. Lääkärireissuhan siitä tuli. Ronja kuvatiin ja selvisi, että pentu on tulossa synnytyskanavaan niska edellä.

Valmistauduimme jo siihen että Ronja joutuu sektioon, mutta pentu saatiinkin lopulta ulos ilman leikkausta. Suruksemme pentu ei kuitenkaan selvinnyt. Se oli kyllä saatu ulos hengissä, mutta pennulla oli niin vakavia kallon epämuodostumia, että se oli pitänyt lopettaa heti. Ronja pääsi kotiin väsyneenä, mutta ehjin nahoin, onneksi! Pentujen luokse Ronja palasi hyvin huolestuneen oloisena, mutta rauhoittui hyvin nopeasti pentujen möngittyä syömään. Tähän asti kun oltiin päästy oli kellokin jo lähemmäs ilta kahdeksaa. 

Rankan päivän ja illan jälkeen oli kuitenkin helpotus, että Ronja on kunnossa ja että pentulaatikossa myllää neljä pirtsakkaa ja pontevaa pentua. Ronja on hoitanut pentuja alusta asti todella tarkasti ja tunnollisesti, tuntuu ettei meidän juuri muuta tarvitse tehdä kuin katsella ja ihailla <3

Ensimmäinen pentu, sininen tyttö, 191 g

Toinen pentu, sininen poika, 232 g

Kolmas pentu, sininen poika, 263 g

Neljäs pentu, sininen poika, 140g

 Tällaisia meille siis tuli, aika ihania <3

17.2.2012

3+1=4

Ronja synnytti vihdoin eilen eli torstaina 16.2. Supistukset alkoivat aamuyhdentoista jälkeen ja koko rumba oli ohi ennen iltakahdeksaa. Nyt pentulaatikossa tuhisee Ronjan lisäksi neljä sinistä pentua, kolme urosta ja yksi narttu. Kuvia naperoista on nyt nähtävillä täällä.
Tarkempia päivityksia seuraa kunhan ollaan kaikki palauduttu ja saatu järkevä päivärytmi käyntiin :)


15.2.2012

64. vuorokausi - odotuksen loppu häämöttää

Kuten eilinen ilta vähän ennustelikin, laski Ronjan lämpö tänä aamuna alle 37 asteen! Päivällä lämpö koukkasi 36,5 asteessa ja lähti nyt iltaa kohti kipuamaan takaisin ylöspäin. Ronja on ollut koko päivän tosi rauhallinen, ja ruokaakin on vielä syöty (tosin tässä illalla kelpasi vain suoraan kädestä syötetty ruoka). Ajoittain Ronjan hengitys muuttuu tiheämmäksi ja pihisevämmeksi, lieneekö alkavien supistusaaltojen merkki...

Pesää on tänään myös vähän kaivettu. Tosin ei pentulaatikkoon vaan sängyn alle:


"Tää on paras pesä"

Pienellä houkuttelulla Ronja kuitenkin siirtyi hetkeksi torkkumaan pentulaatikon puolelle:


"No kai tätäkin voi testata"

"Ei tää nyt niin huono paikka ookaan"

Eiköhän ne pennut huomisen aikana tähän maailmaan putkahda. Ja toivottavasti pentulaatikkoon eikä sängyn alle ;)

14.2.2012

63 vuorokautta täynnä ja odotus jatkuu...

Tänään oli Ronjan laskettu päivä eli 63 vuorokautta kulunut ensimmäisestä astutuksesta. Lämmöt olivat jo eilen lupaavan oloisesti aamulla ja päivällä vain hiukan yli 37C, mutta nousi sitten taas illaksi lähemmäs 38C. Tänään aamulla lämpö oli taas 37.2C, mutta iltapäivällä nousi pari pykälää 37,4 asteeseen. Eipä tässä mitään ihmeellistä, mutta nyt illalla, täysin odotusten vastaisesti (kun lämpö aina noussut iltaa kohden) oli se vain 37,1 astetta! Saa nähdä mikä on tila huomenissa...

Ronjasta otettiin tänään taas vähän massukuvia:











Pennut ovat hyvin usein hyvin aktiivisia, ja isompiakin töytäisyjä näkyy tuon tuosta. Tallletimme pentujen jumppatuokiota muutaman minuutin verran videolle. Pätkän voi käydä katsomassa youtubesta, suora linkki tässä.

Odotus jatkuu, mutta toivottavasti ei enää niin hirmu pitkään.

Kennelimme kuulumiset siirtyvät väliaikaisestin tähän blogiin

HUOM!
Google hyllytti kennelimme Tinwelindon gmail-tilin, jonka seurauksena emme toistaiseksi pääse katsomaan sähköposteja (siis kennel.tinwelindon (at) gmail.com osoitteesta) emmekä pysty päivittämään blogiamme (tinwelindon.blogspot.com). Kunnes saamme google-tilimme taas toimimaan tulee päivitykset tänne, Kajon omaan (viime aikoina huonosti päivitettyyn) blogiin. Kotisivumme www.tinwelindon.weebly.com toimivat normaalisti.

Toivottavasti virhe saadaan korjattua pian!

27.8.2011

TerriEri 2011

Perinteiseen tapaan oltiin mukana bedlingtonien vuoden erkoisnäyttelyssä. Bedlingtoneja tuomaroimaan oli saapunut rodun kasvattajatuomari Shirley Davies, kennel Honeymist, Isosta Britanniasta. Koiria oli näyttelyyn ilmoitettu 54 ja Kajon kanssa avoimessa luokassa kisasi kymmenkunta koiraa. Kajo sai erinomaisen, niinkuin taisivat saada kaikki muutkin koirat, ja Kajo sijoittui peräti avoimen luokan ensimmäiseksi! Paras-narttu -kehässä ei sitten enää pärjätty, mutta hieno oli tulos silti. Päivästä teki vielä huimasti hienomman se, että meidän laumasta Luna oli lisäksi avoimen luokan kolmas ja Ronja neljäs. Ihan huippua! Tässä Kajon arvostelu:

AVO-ERI, AVK-1, SA
"Crossing slightly in front and a little close behind. Beautiful head. Lovely outline. Good angulation. Good coat."

Kuva: Saana Remula

Itse näyttelyn jälkeen oli vielä kahvittelutilaisuus, jonne mrs Davies myös saapui keskustelemaan päivän annista. Hän piti suomalaisten bedlingtonien tasoa kokonaisuudessan hyvin korkeana. Asia joihin kasvatuksessa tulisi kiinnittää vastaisuudessa huomiota oli ahtaat takaliikkeet, mutta tämä ongelma on ilmeisesti tyypillinen myös muualla. Tilaisuus oli todella mielenkiintoinen, kiitos bedlingtonkerholle sen järjestämisestä!

Kaikkiaan päivä oli pitkä, mutta hyvin antoisa. Koirat oli ihan väsy kotiin päästyään. Parin viikon päästä sitten kehään taas uudestaan, tällä kertaa Porvoossa.

Kuva: Saana Remula

23.7.2011

Kesänäyttelyssä

Kajo pyörähti tänään Helsigin kansainvälisessä näyttelyssä ja tulos oli tismalleen yhtä hieno kuin Aptuksessa kaksi kuukautta sitten: AVO-ERI, AVK-1, SA, PN-2, SERT, CACIB
   Päivä oli todella kuuma, läkähdyttävä. Onneksi sää oli puolipilvinen, muuten kuumuus olisi käynyt sietämättömäksi. Sadetta ja ukkosta oli luvattu koko päiväksi, mutta niitä emme kuitenkaa onneksi saaneet niskaamme. Kuumuuden takia Kajo oli aika haluton liikkumaan kehässä eikä esiintyminen ollut tänään muutenkaan mistään parhaimmasta päästä.

Kajon arvostelu oli seuraavanlainen, tuomarina Arne Foss Norjasta:
"Very nice type, super feminen, very feminien in head, correct eye, typical neck, pleasuring top- and underline, very typical side gaite, ok up and down, lovely coat and presentation, lovely temperament, good pigmentation."




Nyt on siis kaksi kolmesta sertistä kasassa. Kajo on ilmoitettu perinteiseen tapaan TerriEriin, sekä syyskuussa järjestettävään Porvoon kaikkien rotujen näyttelyyn. Toivotaan, että se viimonen serti vaikka jommastakummasta napsahtaisi. Cacibejahan Kajolla on nyt myös kaksi eli niitäkään ei tarvitsisi kerätä enää kuin kaksi kappaletta ulkomailta kansainvälisen muotovalion titteliä ajatellen. Saa nähdä ruvetaanko me moista vielä jossain vaiheessa havittelemaan.